Vaihto pienessä koulussa

Helposti kavereita koulusta

Koulu jossa olin oli noin 500 oppilasta, joten ei mahdottoman pieni ensi katsauksella, mutta kun ottaa huomioon että se sisälsi pre K-12th grade (eskarista-lukio), korostuu kuinka pieni koulu oikeasti on. Alukis luulin, että kyseessä on jonkinlainen pilkku virhe koska en voinut käsittää kuinka pieni oppilasmäärä on. Olin siis tosi shokissa ja pettynyt kun sain tietää, että päädyin pieneen kouluun. Minua jännitti, löytyisikö niin pienestä yhteisöstä omanlaisia kavereita, ja kuinka vaikeaa olisi päästä pieneen yhteisöön sisälle. Nämä murheet osoittautuivat lopulta aivan turhiksi.

Pieneen yhteisöön oli loppujen lopuksi äärimmäisen helppo sopeutua. Kaikki olivat hyvin vieraanvaraisia ja kiinnostuneita minusta ja Suomesta. Pienen yhteisön ansiosta en myöskään hukkunut ihmismassaan tai muiden vaihtareiden joukkoon. Koulussani oli vain kolme muuta vaihtaria ja meihin suhtauduttiin ihan kuin julkkiksiin. Kaikki tiesivät kuka olin ja sen myötä oli helppoa puhua uusillekkin ihmisille matalalla kynnyksellä. Pienessä koulussa koko luokka tuntui yhdeltä isolta kaveriporukalta ja sen ansiosta sain myös paljon läheisiä kavereita nopeesti.

Harrastukset pienessä high schoolissa

Vaikka kouluni koko oli pieni harrastus mahdollisuuksia oli laaja määrä. Harrastukset Amerikassa toimii kausittain, joten ne vaihtelevat vuoden ajasta riippuen. Syyskaudella oli mahdollista harrastaa Amerikkalaista jalkapalloa, lentopalloa ja maastojuoksua. Talvella koripalloa ja painia. Keväällä yleisurheilua, softbaalia/baseballia ja golffia. Koulun koko ei vaikuttanut juurikaan harrastusmahdollisuuksiin, paria harvinaisempaa lajia lukuun ottamatta, kuten esimerkiksi lacrossia, cheerleadingiä, uintia tai tennistä. Minua tämä ei haitannut ja koin tarjolla olevien lajien määrään aivan tyydyttäväksi. Kouluni koko vaikutti harrastuksiin kylläkin siinä mielessä, että joukkueisiin pääsi lähes kuka tahansa. 

Minkäänlaisia tryoutseja ei siis ollut, mikä lievensi ainakin omalla kohdalla stressiä. Vaikka koulun koko ei vaikuttanut urheiluun, se vaikutti kerhojen määrään. Suurin osa oppilaista harrasti ainakin yhtä lajia, joka tarkoitti sitä, että kerhoille ei yksinkertaisesti olisi ollut kävijöitä. Ympäri vuoden oli silti tarjolla kaksi eri kerhoa, robotiikka kerho ja koulun bändi. Itse osallistuin johonki lajiin joka urheilu kaudella. Varsinkin alussa sain paljon kavereita harrastuksista. Kokeilin rohkeasti uusia lajeja, ja sen myötä tapasin paljon uusia ihmisiä. Pienessä koulussa urheilu toi myös paljon mahdollisuuksia joita iso koulu ei olis välttämättä pystyny antamaan. Esimerkiksi sen, että sain peliaikaa joka lajissa ei olisi itsestäänselvyys isommissa kouluissa.

Koulun tapahtumat

Pep Rallyt, teemapäivät ja student sectionit oli suurimmat tavat joilla koulumme yhteishenki näkyi. Vaikka oppilasmäärä näissä tapahtumissa ei saattanu olla yhtä suuri kuin isoissa kouluissa, se ei koskaan vaikuttanut hauskanpitoon tai kannustuksen määrään. Meidän koulu oli jopa itse asiassa tunnettu pienestä mutta äänekkäästä kannustuksesta. Tuollaisissa tilanteissa oma heittäytymiskyky myös kehittyi.

Opettajien suhde oppilaisiin oli myös läheisempi. Tämä näkyi siinä, että koska oppilaita ei ollut paljoa heidän nimet ja yksityiselämät painu opettajien mieleen paremmin. Se lisäsi kotoisaa tunnetta luokkahuoneissa. Tuntui, että opettajilla oli aina oppilaiden kanssa jotain sisäpiiri vitsejä tai muuten vaan vanhoja vitsejä joista he aina rupatteli.